Lounatuulten Hyvinvointimessut 24.4.2025

Hyvinvointimessut

Teemana aivoterveys ja uupumuksen ehkäisy

Torstaina 24.4.2025 Lounatuulet Yhteisötalossa järjestettiin Hyvinvointimessut teemalla aivoterveys ja uupumuksen ehkäisy.

Hyvinvointimessut oli ensimmäinen Yhteisötalon avoin tapahtuma näin suuressa mittakaavassa, joten oli ilo saada valtavasti hyvää palutetta järjestelyistä, luennoista ja esittelypisteistä, toiminnallisesta tarjosta ja muusta annista.

 Suuri osa kiitoksista kuuluu Lounatuulet Yhteisötalon jäsenistölle, vapaaehtoisille ohjelman järjestäjille, yhteistyökumppaneille ja messuvieraille. Pyrimme järjestämään Yhteisötalossa tulevaisuudessakin lisää tämänkaltaisia tapahtumia, joissa eri toimijat voivat kohdata, jakaa tietoa, verkostoitua ja löytää uusia tapoja tehdä yhteistyötä. Yhteisössä ja yhteistyössä on voimaa! Päivän aikana messuilla vieraili yli 500 kävijää.

Tietotorilla kuultiin mielenkiintoisia luentoja eri alojen asiantuntijoilta muun muassa aivoterveydestä, hermoston hyvinvoinnista, palautumisesta, stressin hallinnasta, musiikin ja tanssin vaikutuksesta hyvinvointiin. Kaikki Tietotorin puheenvuorot tulkattiin viittomakielelle. Kiitos Sivupersoona Oy:lle tulkkauksesta! Tapahtuman juonsi Markku Heikkilä.

Toimintatorilla järjestetyt toiminnalliset hetket olivat suosittuja. Neurosonic-rentoutukseen, äänimaljarentoutukseen, tanssi-liiketerapiaan ja TRE-menetelmään riitti runsaasti innokkaita osallistujia. Paljon saatiin kiitosta myös taidetyöpajasta, jonka tuloksena syntynyt yhteistaideteos on esillä Yhteistalon 2. kerroksen Pihlaja-käytävällä.

Ensi kertaa kokeilussa ollut oma Lehmus-kahviomme oli suosittu ja sai hyvää palautetta valikoimastaan ja tuotteistaan.

Sämpylät, piirakat, pullat, smoothiet ja muut herkut maistuivat messuvieraille. Kahvilan tuotoilla katettiin muutoin kaikille avoimen ja maksuttoman tapahtuman järjestämiskuluja.

Esteettömyys ja saavutettavuus ovat Lounatuulet Yhteisötalo ry:n keskiössä. Hyvinvointimessujen suunnittelussa pyrittiin huomioimaan näitä asioita vielä entistä paremmin. 

Kiitos osallistuneille:

  • Aurinkobaletti
  • Avire / Kiipulasäätiö
  • DoBe Oy
  • Coronaria
  • Enni Salo
  • Fun4you
  • HSL-Fondo
  • K-market Linjuri ja Rautatientori
  • Karoliina Virkkunen
  • Lapselle koti Oy
  • Linnateatteri
  • Länsi-Suomen Diakonialaitoksen säätiö: Luonnosta hyvinvointia – vahvempana työelämään
  • Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry
  • Markku Heikkilä
  • Musiikkiterapia Melodia
  • Natural Emotions Oy
  • Oloni-klinikka
  • Oy Roberts Ab
  • Sivupersoona Oy
  • Spesia
  • Studio Reinu
  • Suomalainen kirjakauppa (Skanssi)
  • Suomen Sjögrenliitto ry
  • STOry Varsinais-Suomi
  • Tanssistudio Flama
  • Turun Filharmoninen Orkesteri
  • Turun kaupunginteatteri
  • Turun kaupunki, liikuntapalvelut
  • Turun seudun autismi- ja ADHD-yhdistys Aisti ry
  • Turun Seudun AVH-yhdistys ry
  • Turun seudun Kehitysvammaisten Tuki ry, Tärsky
  • Turun Seudun Nivelyhdistys ry
  • Turun Seudun Vanhustuki ry
  • Turun TULE tietokeskus
  • VAPI ry
  • Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varhan Sote-keskuspalvelut / Mielenterveys- ja päihdepalvelut
  • Wulffinkulma

Kaikki paikalla olleet!